perjantai 14. lokakuuta 2016

Kangasrakkautta ja Roosa nauhaa.

Jos sinulla on tänään facebook-tilin lisäksi hieman aikaa ja rahaakin hyvän asian vuoksi niin kannattaa ehdottomasti kurkata tämän linkin taakse.

Klikklik. Klikkaamalla kuvaa pääset huutokauppasivulle.

Kyseessä on jo perinteeksi muodostunut Roosa nauha-huutokauppa. Kyseessä on facebookissa olevan Saumanvara-ompeluryhmän järjestämä hyväntekeväisyyshuutokauppa. Huutokaupan tuotto lahjoitetaan kokonaan Syöpäsäätiön Roosa nauha-keräykseen. Huutokauppaa käydään ajalla 14.10.2016 klo. 10.00-22.00.

Huutokaupassa on myynnissä toinen toistaan ihanampia ryhmäläisten käsintehtyjä tuotteita. Itse osallistuin mukaan sillä minkä parhaiten taidan, eli ompelemalla.
Roosa nauha-huutokaupan lisäksi olen tänä syksynä odottanut myös sitä että mm. tämä maailman kaunein kangas tuli myyntiin. Kyseessä on Nuppu Print Companyn ensimmäiset trikoot. Ja todellakin odotan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sen verran meidän näköisiä nämä kuosit ja värit ovat <3
Kankaan laatu (92% luomupuuvilla, 8% elastaani) on todella miellyttävä ja ompelutuntumaltaan hyvä. Nuppu Print Company on ihan tuore yritys jonka tavoitteena on tuoda kauneutta arjen keskelle. Ja sitä se todellakin tekee <3 Nuppu Print Company tarjoaa trikoiden lisäksi puuvilloja, puuvilla-pellavaa ja erilaisia paperituotteita näillä ihastuttavilla kuoseilla. Tuotevalikoimaa voit käydä katsomassa täältä. Klikklik.
Nuppu Print Company lahjoitti minulle tätä ihanaa Kanerva luomutrikoota josta halusin ehdottomasti tehdä mekon. Mekko on kokoa 86 cm. Ja voi että siitä tuli kaunis <3
Pidin mekon mallin yksinkertaisena jotta kaunis kangas pääsee oikeuksiinsa. Hihojen olat saivat ihan maltillisesti pientä poimutusta ja mekon helmaa on poimutettu runsaammin. Helmaan laitoin pieneksi yksityiskohdaksi kiertämään valkoista puuvillapitsiä.
Takakappaleelle laitoin nepparihalkion jotta mekon pukeminen sujuisi mukavammin. Ja onhan tuo nepparirivistö myös nätti yksityiskohta.
Tein myös itselleni mekon tästä ihanasta Sydäntalvi-trikoosta. Tähän hätään en omasta mekostani saanut julkaisukelpoisia kuvia, mutta mekon leikkuujämistä valmistui tällainen ihanuus. Body on kokoa 62 cm ja se löytyy samaisesta huutokaupasta :)

Mukavia huuteluja! :)

tiistai 4. lokakuuta 2016

Kerholainen.

Tykkäisin niin paljon pitää tytöllä vain mekkoja. Mekkojen käytännöllisyys päivän touhuissa on kuitenkin vähän niin ja näin. Kotona on helppo pukea sen mukaan mitä päivän aikana aiotaan touhuta ja mekko on helppo vaihtaa johonkin muuhun esimerkiksi ulos lähtiessä. Mekon helmat ei ole niin mukava juttu siellä ulkoiluhousujen punteissa. Kokeile vaikka itse :D
Meillä asustaa nykyään pieni kerholainen joka aina muutamana aamupäivänä lähtee kerhoon touhuamaan. Siellä onkin tärkeää olla sellaiset vaatteet joissa on mukava touhuta. Tietty on myös tärkeää että vaatteet on esimerkiksi vessareissulla helpot. Ei siis mitään pitkiä tai runsaita helmoja ja henkseleitä sekä muita vastaavia viritelmiä. Ei näihin pukeutumisiin ole kylläkään kerhon puolesta mitään ohjeita annettu, mutta itse pidän siitä ajatuksesta että vaatteet ovat sekä kerhotädille että lapselle helpot :) Nämä kaksi settiä valmistuikin tämän ajatuksen pohjalta.
Kukkakimput petroolilla pohjalla ovat aivan mielettömän kauniit. Kangas on Hilcon harjattua joustocollegea. Kankaan nurja puoli on todella pehmoinen ja nämä housut ovat siis mukavan lämpimät. Kerhotilan lattia kun on talvella todella kylmän tuntoinen jalkojen alla. Hrrrr.
Housujen yläosaksi tein hieman a-linjaisen puseron meleeratun violetista trikoosta. Etukappaleelle laitoin kauniiksi yksityiskohdaksi aniliininpunaista joustopitsiä. Puseron tikkaukset tein tottakai sävysävyyn joustopitsin kanssa :)
Toinen setti syntyi lähes samoilla kaavoilla. Valmistin trikooleggarit samoilla väljyyksillä kuin nuo joustocollegeleggaritkin. Trikoo on kuitenkin ohuempaa ja joustavampaa, eli nämä leggarit ovat malliltaan väljemmät. Tarkoitus olikin että näiden alle voi pukea sukkahousut jotta talvellakaan ei tarvitse palella.
Suunnittelen vaatteita tai vaatekokonaisuuksia usein vasta niitä tehdessä ja leikatessa. Monesti käykin niin että sitten huomaan jotain puuttuvan mitä tarvitsisin tai jotain ei olekkaan juuri siinä sävyssä mitä kaipaisin. Tämän setin yläosa oli aikomus tehdä ihan toisesta kankaasta, mutta siinä kaavoja mallaillessani tajusin ettei kangasta ollutkaan riittämiin. Suunnitelma vaihtui siis lennosta tähän meleerattuun persikkaiseen trikooseen.
Persikan sävy on kyllä ihan eri kuin tuo jopa oranssiin taittava persikka noissa leggareissa. Mutta mielestäni nämä passaavat  kivasti yhteen kun tuossa meleeratussa persikassa on niin monia eri sävyjä. Puseron olat saivat koristeeksi pienet kevyesti poimutetut frillat. Frillat huolittelin valkoisella rullapäärmeellä. Puseron kaikki tikkaukset tein myös valkoisella.
Monesti näkee että frillat on laitettu olkasaumojen yhteyteen. Olasta voi tällöin tulla helposti liian raskaan näköinen ja sauma voi tuntua liian tönköltä. Mielestäni keveämpi ja kauniimpi vaihtoehto onkin laittaa frillat miehustaan eikä hihan pyöriölle.
Kylläpä onkin harmittavaa että valon määrä päivisin on niin vähäistä että kuvat ovat vähän ankeita. Tai sitten kun se aurinko oikeasti paistaa ja lämmittää niin ainakin meidän neidillä on vaatteet jo sen verran käytetyn näköiset ettei niistä välttämättä kovin edustuskelpoisia kuvia tänne blogiin saa :D
Koulu pitää kiireisenä vielä vähän aikaa. Sitten minun pitäisi olla valmis kaavoittajakisälli. Kivaa :)
Vaikka välillä tuntuu ettei tuo itse koulutus olekaan antanut minulle yhtään mitään uutta. Olen kuitenkin saanut siellä vähäsen omaa aikaa tehdä kaavoitus- ja ompelujuttuja. Olen myös saanut aikaa tehdä kaavoja sekä sarjontoja muutamille yrityksille mikä on ihan mielettömän mukavaa. Ihan yllättäen tämä blogi on tuonut mukavia yhteydenottoja pienten töiden parissa. Kotona en ihan ymmärrettävistä syistä saa niin helposti sitä omaa rauhaa mitä koululla olen saanut :D
Meleeratut trikoot: Nimipyyhe.com
Petrooli kukka joustocollege: Hilco, Ottobre
Kuviolllinen trikoo: PaaPii
Joustopitsi: Abakhan, Tallinna