tiistai 25. marraskuuta 2014

Aurinkopeuraa.

Tilasin Pehemiältä ihanaa aurinkopeura-trikoota. Punaisen version kohtalo oli jo tilausvaiheessa sinetöity ja kaavat piirretty, mutta mustavalkoisen version kohtalo oli vielä auki. Heräteostos toisinsanoen.
Sattuneesta syystä mustavalkoinen versio päätyi ensin työn alle. Siitähän syntyi tytölle body. Kokoa 68cm tämäkin. Harmillista kun sovituskuvia ei voi ottaa kun body on vielä liian iso. Mustavalkoinen kuosi oikein kutsuu sitä vähän värittelemään. Näytin kankaalle väriä vain hyvin maltillisesti. Peuran otsa ja sarvet saivat hieman vaaleanpunaista väriä pintaansa. Käytin tummille kankaille tarkoitettua tekstiilitussia kun en tavallisista löytänyt sopivaa sävyä. Kieli keskellä suuta sai värittää ettei värittänyt mustia ääriviivoja piiloon. Tämä kyseinen tussi on mielestäni aika huono ja tummilla tekstiileillä vielä huonompi, en suosittele. Jäljestä tuli kuitenkin ihan ok vaikka tussin kärki on kovin pyöreä ja leveä.
Kaverikseen peurat saivat Poppyn pilkullista trikoota harmaa-valkoisena. Kanttaukset tein kangastussin sävyyn sopivalla resorilla ja hihansuiden tikkaukset on myös samaa sävyä.
Etukappaleen pääntielle laitoin lisäksi pinkkiä puuvillapitsiä. Pesin pitsin käsin ennen ompelua..täytyy vain toivoa että se pysyy tässä hyvänä :)
Aurinkopeura-trikoo: Pehemiä
Resori: Eurokangas
Pilkkutrikoo: Poppy, Löytö-Pala
Puuvillapitsi: Ompelutalo

lauantai 22. marraskuuta 2014

Röyhelöpepun paluu.

Hyvin harvoin löydän Eurokankaan palalaareista yhtään mitään. Oulun EKn valikoima palalaarien osalta on aina aika onneton tai sitten käyn siellä ihan väärinä päivinä kun kaikki kivat on jo menneet. Tornion Eurokankaasta teen aina parempia löytöjä kuten tälläkin kertaa. Olen jo pidemmän aikaa etsinyt typyn vaatteisiin hillityn sävyisiä, hempeitä ja pienikuvioisia trikoita mutta tuloksetta. Mutta nyt oli ilmeisesti taivaankappaleet ja tähdet kohdillaan kun löysin monta mieluista kangasta.
Ensimmäisenä näistä löydöistä päätyi vaatteeksi tämä hiekansävyinen trikoo pienillä lintu kuvioilla ja muulla pienellä piperryksellä. Kuosi on ihan nätti muttei liian hallitseva. Luullakseni tämä on jokin testikangas ja tässä on useampaa kuosia päällekkäin. Ostin myös samanlaista kangasta jossa oli pelkästään noita kukkia ilman muita piperryksiä. Mielestäni tässä on juuri täydelliset sävyt pienen vaateisiin. Luulisin että tämä on 100% puuvillaa joten kangas ei ole niin hyvin joustavaa kuin yleisemmin lastenvaatteissa käytetty elastaanitrikoo. Mutta joustoa löytyy kuitenkin sen verran että materiaali sopii myös pienen vaatteisiin.
Koska bodyt nyt vaan ovat kaikista kivoimpia typyllä niin samalla linjalla jatketaan. 68 cm body kirjekuoripääntiellä ja ilman mitään sen kummempia kikkailuja. Kanttaukset tein samalla kankaalla ja tikkaukset tein vaaleanpunaisella.
Tein kanttaukset pitkästä aikaa siten että huolittelin kaitaleet saumurilla kiinni ja sitten ompelin ne kaksoisneulalla. Muistelin että aiemmin en ole näin saanut siistiä jälkeä mutta ainakin nyt kaikki sujui hyvin. Olen yleensä ommellut kaitaleet vain suoraompeleella kiinni ennen kaksoistikkausta.
Omasta vanhasta mekonraadosta tein bodyn kaveriksi myös pöksyt. Harmi etten huomannut ottaa itse mekosta kuvaa. Tosin ei kai siinä sen kummempaa nähtävää olisi ollut..kirppiskasasta sen nappasin ja oli siis vaaleansininen "farkkumekko" joka oli trikoota ja ohutta puuvillaa mutta värjätty farkun näköiseksi.
Meidän typy on röyhelöpeppu varmaan niin kauon kuin minä saan sen päättää, sen verran söpösiä röyhelöt typykällä on ja eivät nuo ole liikkumistakaan hidastaneet :)
Pöksyjen malli on hyvin simppeli, etu- ja takakappale ovat samanlaiset lukuunottamatta noita takakappaleen leikkaussaumoja. Pöksyt tein siis mekosta saksitusta trikoosta.
Vyötärökaitale ja röyhelöt on myös mekosta saksittua ohutta puuvillaa. Tämä puuvilla on aivan ihanan pehmeää ja ohutta. Röyhelöt huolittelin vaaleanpunaisella rullapäärmeellä joka sointui mielestäni hyvin bodyn väreihin vaikkei siinä varsinaisesti samaa sävyä olekkaan muualla kuin kaksoistikkauksissa.
Vyötärökaitaleeseen laitoin 2cm leveän pehmeän kuminauhan. Tästä tuli juuri sellainen hento pikkutytön setti mitä olen kaipaillut. Tosin bodyn kaveriksi voisi tehdä myös ne tavalliset leggarit niin ei ihan aina tarvi röyhelöpeppuna olla :)
Kuviollinen trikoo: Eurokangas
Housujen kankaat : vanha mekonraato
Vyötärökuminauha: Karnaluks

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Liisa ihmemaassa.

Liisa ihmemaassa <3 Ei kai tämä kangas sen kummempia perusteluja tarvinnut kangasvarastoihini päätyessään. Tämä on vaan kaikessa värikkyydessään ihastuttava kangas. Tovin jos toisenkin jouduin kuiten miettimään minkä kuosin kanssa tätä yhdistäisin. Mielestäni tämä vaati kaverikseen palloa tai muuta simppeliä kuviota, yksiväriset kankaat ei mielestäni tähän natsanneet vaikka kuinka pyörittelin. Tyttö kasvaa huimaa vauhtia ja ei varmaan enää kauon mene että siirrytään kokoon 68 cm.
Siksipä bodya ja leggarit koossa 68 cm ilman mitään kummempia kikkailuja koska kuosissa itsessään on jo niin paljon meneillään :) Liisalle ja muille ihmemaan tyypeille valikoitui kaveriksi pinkkiä valkoisilla palloilla ja turkoosia valkoisilla palloilla.
Alunperin leggareiden oli tarkoitus olla myös pinkit. Toisin kävi. Tiedättekö sen tunteen kun materiaalia on kovin naftisti ja aikasi siinä kaavoja pyörittelet ja sommittelet. Sitten kun vihdoin olet saanut kappaleet leikatuksi niin tadaa, sinulla on kaksin kappalein oikeaa lahjetta :D Ei auttanu vaikka kuin siinä sommitellessa mietin että tätä virhettä en sitten tee. No joskus näinkin mutta lopputuloksesta tuli mielestäni kiva. Leggareiden vyötäröllä on Karnaluksista löytynyttä ihanan pehmeää ja joustavaa kuminauhaa, täydellistä pienen housuihin.
Leggareiden lahkeisiin lisäsin vielä pienet rusetit. Näitä pieniä satiininauhoja on tullut saksittua valmisvaatteista talteen vaikka minkä värisinä :)

Liisa ihmemaassa trikoo: Tyyne-Esteri
Pinkki ja turkoosi pallotrikoo: Löytö-Pala
Pinkki resori: Löytö-Pala
Pinkit nepparit: Baby roland, Karnaluks
Vyötärökuminauha: Karnaluks

perjantai 14. marraskuuta 2014

Itsensä haastamista osa 6.

Vielä on pienet pinot näitä saamiani kankaita jäljellä ja ideoita on valitettavasti enemmän kuin aikaa. Nyt oli vuorossa tämää harmaa-koralli pitsikuvioinen kangas. Ja voihan pimeys kun on niin hankala kuvata mitään niin että värisävyt toistuisivat edes lähellekkään oikeanlaisina. Ei sitä ikinä muista kuinka pimeää sitä pimeän aikana voikin olla. Tässä kuvassa värit toistuvat kutakuinkin oikeanlaisina.
Tällä kertaa on taas leikelty mitä kummallisemman muotoisia kappaleita. Arvaatko mitä tästä ja muutamasta muusta kappaleesta syntyi? Tämä kangas oli mielestäni melko haastava. Kankaan alkuperästä minulla ei ole mitään käsitystä. Harmaan ja korallin(?) yhdistelmä on kaunis mutta päänvaivaa aiheutti kankaan koko ja sen yhdistäminen.
Kangaspala oli juuri sen verran korkea ettei siitä riittänyt kunnolla oikein mihinkään kokonaiseen vaatteeseen ja värit olivat sen verran haastavat ettei kaapeistani löytynyt oikein mitään siihen yhdisteltävää kangasta. Halusin myös että kankaan kuvio pääsisi oikeuksiinsa siinä mitä siitä päätänkin tehdä. Koska samansävyisten kankaiden löytäminen omista kangasvarastoista oli silkka mahdottomuus niin päädyin yhdistämään kankaan vaaleamman meleeratun harmaan trikoon kanssa.
Ja kyllä vain, osa bodya tästäkin kappaleesta muodostui, tai tarkalleenottaen bodyn hihat. Etukappaleeseen aplikoin kokonaisen pitsikuvion. Kuosittelin raglanhihisen bodyn kaavasta etukappaleen, hihan ja takakappaleen yhtenäiseksi niiltä osin kuin raglansaumat niissä yhteneväisesti menevät. Mahdollisimman hankalasti selitetty mutta jospa kuva hieman selkiyttäisi asiaa. Eli punaiset viivat ovat tuon hihan kuosillisen osion ääriviivat. Tästäkin kuvasta tuli jotenkin ihmeen suttuinen...saanko syyttää siitäkin tätä pimeyttä? :D
Tässä tapauksessa keskelle taakse tulee sauma ja tällaista kuositellessa kannattaa ottaa huomioon kankaan käyttäytyminen ja kuosi koska langansuuta menee hihoissa "poikittain". Väsyneenä kun kirjoittaa niin on oikeat termit hukassa..
Jatkoin pääntien kanttauksen keskitakasaumaan johon laitoin myös nepparikiinnityksen.
Bodyn kaveriksi tein tummanharmaat collegehousut vaaleanpunaisilla tehostetikkauksilla. (Kylläpä häiritsee tuo pieni langanpätkä!! :D ) Tällaisessa bodymallissa saa hyvin hyödynnettyä niitä pienempiä ja lyhyempiäkin kangaspaloja. Ja malli on kivaa vaihtelua. Itse en juurikaan tykkää jos yksiväriseen puseroon tai bodyyn on lisätty kuosilliset hihat, mutta tässä mallissa se mielestäni toimii.
Pitsikuvioinen trikoo: saatu
Harmaa trikoo: Löytö-Pala
Harmaa college: R-Collection
Harmaa resori: Löytö-Pala

tiistai 11. marraskuuta 2014

Kaava-arvoitus.

Tai pikemminkin kuva-arvoitus. Mikä vaate tästä kappaleesta syntyy? Kaavat tulee monesti piirrettyä niin inspiraation vallassa mille paperille tahansa että niiden ulkonäkö ei ole kovin kuvauksellinen maalarinteippeineen kaikkineen. Jos kaava on toimiva niin sitten piirrän siitä siistimmän säilytettävän version. Parhaimmat kaavat haluaisin laittaa jossain välissä myös digitaaliseen muotoon sarjontoineen päivineen. Osa tekemistäni kaavoista onkin jo digitaalisessa muodossa mutta en ole hetkeen päässyt käyttämään digitointipöytää niin kaavojen siirtäminen on vähän jäänyt. Ja mielestäni on vähän turhan työlästä alkaa piirtämään kaavoja alusta tietokoneella jos ne on alunperin käsin piirtänyt. Pitänee alkaa käymään kertyneitä kaavoja läpi, ottaa niistä parhaimmat työn alle ja varata aikaa digitoimiselle.
Mutta takaisin itse asiaan. Tästä epämääräisen muotoisesta palasta syntyi body. Toki siihen tarvi lisäksi muutaman muunkin kappaleen. Olen nähnyt muutamia kivoja "korvallisia" puseroita jossa on aplikoituna jonkun eläimen kasvot ja raglansaumassa on korvat. Olen kovin laiska aplikoimaan joten päätin vähän soveltaa. Poistin bodystä sivusaumat ja jatkoin takakappaletta bodyn etupuolelle molemmin puolin kaarevasti. Näin sain hiirulaisen kasvoille vähän muotoa. Etukappaleesta on vastaavasti otettu pois sivuista nämä kaarevan muotoiset kappaleet.
Hiirulaisen silmät ja nenä saivat alleen kaksipuoleista liimaharsoa jotta aplikaatioilla olisi suurempi todennäköisyys onnistua. Laiskuuteni aplikointia kohtaan selittyy ehkä sillä että silityslauta on aina täynnä tavaraa kankaita niin siihen on kovin työläs päästä tekemään sitä mihin se on tarkoitettu. Body poikkesi normaalista työnjärjestyksestä sen verran että aplikoinnin jälkeen kiinnitin bodyn etu- ja takakappaleet toisiinsa sitten saumuroin hihat renkaiksi ja vasta sitten kiinnitin hihat miehustaan.
Body on kokoa 68 cm ja tytölle vielä liian iso. Eniten jänskättää pääntien koko. Olen tykännyt tehdä kirjekuorimallisia päänteitä jotta bodyt on helppo pukea. Tässä bodyssa ei ole pääntiellä mitään helpotusta tuovaa tekijää joten täytyy vain toivoa että se menee hyvin päälle. Sen verran kokeilin että ainakin tällä hetkellä pää pujahtaa hyvin tästäkin pääntiestä.
Mielestäni tästä tuli sen verran suloinen että hiirulaisen (tiedän, ulkonäkö muistuttaa enempi nallea...)kaveriksi oli tehtävä myös kisu :) En tiedä johtuuko pesusta vai mistä mutta noilla Stenzon trikoilla tuntuu olevan taipumus siihen että kuviot on aina ihan vinkkurassa langansuuntaan nähden. Tässä pilkullisessa kankaassa se ei onneksi ole niin justiinsa.
V.pun/harmaa pilkkutrikoo: R-Collection
Harmaa trikoo: Löytö-Pala
V.pun/valk. pilkkutrikoo: Stenzo, Majapuu
Vaaleanpunainen trikoo: Eurokangas
Musta resori: Löytö-Pala

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Ensimmäinen isänpäivä.

Meidän pienessä perheessä vietetään ensimmäistä kertaa "omaa" isänpäivää. Ensiksi ajattelin ompelevani miehelle jotain, mutta jostain syystä edellisetkin ompelukset hänelle odottaa vielä valmistumistaan...suutarin lapsilla ei ole kenkiä ja niin edelleen. Eli päätin ommella jotain isää ilahduttavaa tytölle puettavaksi. Ja mikäpä sen mukavampaa kuin suora rakkaudentunnustus <3 
Tekstin hahmottelin ensin lyijykynällä ja päälle piirsin kangastusseilla. Tekstin reunoja sävytin hieman hopeisella glitterillä. Kangastussit ostin Oulun kädentaitomessuilta ja ne ovat merkiltään Giotto Decor. Pyöritin kankaan pyykkikoneessa 60 asteessa ja värit pysyivät mielestäni kohtuu hyvin.
Halusin bodyyn sitä jotain ja minut tuntien se jokin voi olla jotain täysin hupsua ja ei niin käytännöllistä. Onneksi tämän bodyn päätarkoitus ei olekkaan olla se käytännöllinen vaate.
Kangaskätköistäni löytyi erään kangaskaupan loppuunmyynnistä hamstrattua pitsiä. Limen väri on tarpeeksi överi kaveri tuolle neon pinkille sydämelle joten tästä pitsistä valmistin "hameen" bodyn alaosaan. Samasta pitsistä tein myös kukan pääpantaan. Hupsua mutta eipähän tämän elon tarvitse aina niin vakavaa ollakkaan :)
Valkoinen trikoo: Eurokangas
Lime pitsi: Amoriini
Pinkki trikoo: Marimekko
Kangasvärit: Giotto decor textile

lauantai 8. marraskuuta 2014

Itsensä haastamista osa 5.

Seuraavaksi vuorossa oli tämä ihastuttava keltainen pipari/kukkakuosinen kangas. Mielestäni tässä on kuvion asettelu jotenkin ihanan epäsymmetrinen ja miellyttävä. Kangas on tietääkseni Verson puodin valmistuttama. Päädyin tekemään tästä samantyyppiset housut kuin aiemmat joustofroteiset versiot.
Halusin kuitenkin jotain tyttömäisyyttä joten lisäsin olkaimiin röyhelöt. Röyhelöt valmistin leikkaamalla kaksi ympyrää jotka leikkasin spiraalimaisesti auki. Laitoin spiraalit nurjat puolet vastakkain ja huolittelin ulomman reunan rullapäärmeellä. Taas. Minusta on ilmeisesti tullut rullapäärmeen vakikäyttäjä vaikken sitä aiemmin ole laiskuuttani (?) juurikaan käyttänyt :) Olkainten valmistus ei mennyt ihan putkeen koska näyttäisi siltä että toinen olkain hieman kiertää. Olkaimet olivat myös turhan pitkät joten niissä on nyt säätövaraa toisien neppareiden verran.
Etukappaleen tukena käytin joustamatonta tukikangasta. Piti hyvä tovi miettiä että minkä bodyn kanssa näitä pöksyjä käyttäisi. Tulin siihen lopputulokseen että valkoinen sopii ehkä parhaiten jotta asu ei ole liian levoton.
Valkoinen body on ensimmäinen vaate äitiyspakkauksesta joka on päässyt käyttöön asti. Se on mielestäni malliltaan melko leveä, mutta saa nyt mennä kun viimeinen pala valkoista trikoota meni edelliseen kokeiluun.
Keltainen kangas: saatu, Verson Puoti
Valkoinen resori: Löytö-Pala
Nepparit: Prym

torstai 6. marraskuuta 2014

Itsensä haastamista osa 4.

Tämä kangas osottautui hieman haastavaksi tapaukseksi. En oikein tiedä pidänkö kuosista vai en. Kankaan pohjaväri on kiva vaikkakin erikoinen. Mietin kauon aikaa minkä kankaan kanssa tätä kuosia yhdistäisin. Mielessäni harmaa olisi sopinut tähän parhaiten, mutta vaikka kangaskaapeistani vaikka ja mitä löytyykin niin sopivan harmaan trikoon mentävä kolo siellä oli. En jaksanut lähteä tämän vuoksi kangasostoksille koska en tiennyt tulisiko tästä edes käytettävää vaatetta. Koska olin epävarma kuosin suhteen niin päätin tehdä kankaasta unihaalarin. Pimeässä ei näy jos kuosi ei miellytä :D Ja kankaan kaveriksi päätin taiteilla toisen kankaan valkoisesta trikoosta.
Käytin kankaan maalaamisessa mustaa Emo-tuotannon kangasväriä ja ihan tavallista litteää vesivärisivellintä. Tarkoituksenani oli saada jäljestä eläväistä ja samantyyppistä kuin kuosissa olevan pojan paidan raidoitus on. Mielestäni tämä kokeilu onnistui hyvin, kankaan maalaaminen oli rentouttavaa ja lopputulos oli mieluisa. Raitoja olisi voinut tehdä tiiviimmin, mutta näinkin on hyvä. Kankaan maalattuani annoin sen kuivua jonkin aikaa ja sitten kiinnitin kangasvärin silittämällä.
Koska tein kankaasta vaatetta vauvalle niin heitin sen vielä pesuun jottei kangasväriä varmasti enää irtoa. Toki olin kankaan pessyt jo ennen värjäämistä jotta väri kiinnittyy kunnolla. Kankaiden viimeistelyaineet ym. nimittäin saattavat estää värien kiinnittymisen kunnolla. Mutta ettei touhu kuulosta niin epäekologiselta niin mainittakoon että pesen kankaat yleensä aina muun pyykin kanssa jottei kone lähestulkoon tyhjänä pyöri.
Tein unihaalarin hihat tästä raidallisesta trikoosta ja resoriksi valitsin mustan. Kaavana käytin unihaalarin luottokaavaani jossa menee vetoketju ihan lahkeen alaosaan asti. Jemmasta löytyi sopivan sävyinen vetoketjukin.
Lopputuloksesta tuli mieluinen. Kankaan kuosin lapset eivät näytä enää niin creepyiltä kuin aluksi. Kangasta jäi vielä johonkin toiseen ompelukseen ja uskon että siitä tulee jotain muuta kuin unihaalari :) ja jospa seuraavaksi muistaisin tehdä jo isompaa kokoa kun näitäkin alkaa jo olla enemmän kuin tarpeeksi.
Lapset-kangas: saatu
Valkoinen trikoo: Eurokangas
Musta resori: Löytö-Pala
Vetoketju: kirppis

maanantai 3. marraskuuta 2014

Itsensä haastamista osa 3.

Seuraavaksi saamistani kankaista kävin kioskikissojen kimppuun. Tämä taitaa olla jo vähän vanhempi kangas enkä äkkiseltään osaa sanoa kenen valmistama tämä on. Kuosi on kuitenkin ehtaa Leena Rengon käsialaa. Typyllä on jo enemmän kuin tarpeeksi 62cm kokoisia vaatteita joten päätin tehdä tästä jotain isompaa kokoa. Halusin tehdä mekon joten päädyin tekemään kokoa 80cm. Luulisin ettei mekot ole kovin käytännöllisiä pienemmällä.
Mekon kuosittelin piirtämäni puserokaavan pohjalta. Mekon olkaimiin laitoin piristykseksi limen väriset röyhelöt. Röyhelöt huolittelin rullapäärmeellä kuten myös mekon helman.
Kankaan kuosi on ainakin omiin silmiini sen verran räikeä ja levoton että luulisin sen toimivan parhaiten yksivärisen puseron ja sukkahousujen kanssa.
Pitää harkita pienen sovitusnuken hankkimista. Minulla on yksi lapsen kokoinen sovitusnukke, mutta taaperokokoinenkin helpottaisi kuvaamista. Näin tasona kuvattuna vaatteet eivät ole kovin edukseen. Lohikarin valikoimissa näyttäisi olevan kivoja taivuteltavia sovitusnukkeja...täytynee miettiä asiaa :)
Kissakangas: saatu
Lime trikoo: Marimekko